Vladimir Lenin – Wikipedia
Siirry sisältöön
Wikipediasta
Vladimir Lenin
Lenin vuonna 1920.
Neuvostoliiton
Kansankomissaarien neuvoston
johtaja
30. joulukuuta 1922 – 21. tammikuuta 1924
Seuraaja
Aleksei Rykov
Venäjän SFNT:n
Kansankomissaarien neuvoston johtaja
8. marraskuuta 1917 – 21. tammikuuta 1924
Seuraaja
Aleksei Rykov
Henkilötiedot
Syntynyt
22. huhtikuuta
: 10. huhtikuuta)
1870
Simbirsk
Venäjän keisarikunta
Kuollut
21. tammikuuta
1924
(53
vuotta)
Gorki Leninskie,
Neuvostoliitto
Ammatti
juristi
Puoliso
Nadežda Krupskaja
Tiedot
Puolue
Neuvostoliiton kommunistinen puolue
Nimikirjoitus
Muokkaa Wikidatassa
Infobox OK
Vladimir Iljitš Lenin
ven.
Влади́мир Ильи́ч Ле́нин
kuuntele ääntämys
(ohje)
; yleensä
V. I. Lenin
, sukunimi alk.
Uljanov
, Улья́нов;
22. huhtikuuta
: 10. huhtikuuta)
1870
Simbirsk
Venäjän keisarikunta
21. tammikuuta
1924
Gorkin kylä lähellä
Moskovaa
Neuvostoliitto
) oli venäläinen
vallankumouksellinen
bolševikkipuolueen
johtaja ja
leninistisen ideologian
perustaja. Hänen johdollaan bolševikit nousivat vuoden 1917
lokakuun vallankumouksessa
valtaan Venäjällä, mikä johti
Neuvosto-Venäjän
ja aikanaan Neuvostoliiton syntyyn. Lenin toimi neuvostohallituksen eli
kansankomissaarien neuvoston
puheenjohtajana vuodesta 1917 kuolemaansa asti.
Leninin osuus
marxilaiseen
ajatteluun tunnetaan
leninisminä
. Sen tärkeimpiä tunnusmerkkejä oli väkivaltainen
vallankumous
, jonka etujoukkona oli vallankumouksellista tietoisuutta edustava
kommunistinen puolue
. Leninismiin kuului myös ajatus kommunistisen puolueen
diktatuurista
onnistuneen vallankumouksen jälkeen. Lenin esitti myös ajatuksen
demokraattisesta sentralismista
puolueen järjestöperiaatteena. Se kielsi
oppositioryhmien
muodostamisen puolueen sisälle.
Nimi
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Nimi Lenin oli alkujaan yksi Vladimir Uljanovin vallankumouksellisista
salanimistä
Erään selityksen mukaan nimi Lenin on muunnos
Siperian
Lena
-joesta ja tarkoittaa joen varren asukasta.
Toisen selityksen mukaan nimi saatiin Leninin paossa käyttämästä passista, joka oli kuulunut Nikolai Lenin -nimiselle todelliselle henkilölle.
Varhaisvuodet
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Lenin noin vuonna 1887.
Lenin, kuva pidätysajalta. Joulukuu 1895.
Leninin isä
Ilja Nikolajevitš Uljanov
(1831–1886) oli korkeasti koulutettu matemaatikko ja toimi virkamiehenä julkisen koulutuksen kehittäjänä ja kohosi virka-asemansa perusteella perinnölliseen
aatelistoon
Ilja Uljanov oli ajatusmaailmaltaan vapaamielinen ja toimi tavoitteenaan
demokratian
edistäminen Venäjällä ja esimerkiksi ilmaisen yleisen koulutuksen alulle panija. Iljan suku oli alun perin nimeltään
Uljanin
ja taustaltaan joidenkin lähteiden mukaan talonpoikainen
mordvalainen
, joidenkin lähteiden mukaan
tšuvassi
Leninin äiti,
Maria Aleksandrovna Blank
(1835–1916), tunnettiin vapaamielisenä. Äidin kautta Leninin esivanhemmista löytyy äidin äidinisän puolelta
saksalaista
verenperintöä, äidinisä puolestaan oli
kristinuskoon
kääntynyt
juutalainen
Aleksandr Blank. Lisäksi Leninillä sanotaan olleen isänäidin puolelta
kalmukkilaista
tai
kirgiisiläistä
sukutaustaa ja hänen äitinsä äidinäiti oli Pietariin muuttanutta
ruotsalaista
sukua.
Leninin isä kuoli aivoverenvuotoon vuonna 1886 Leninin ollessa vasta kuudentoista vanha.
Lenin kastettiin
Venäjän ortodoksiseen kirkkoon
. Hän kääntyi 16-vuotiaana kuitenkin
ateistiksi
tutustuttuaan 1700-luvun
valistusfilosofiaan
. Leninin kiinnostus valistusajan
tietoteoriaan
näkyi hänen myöhemmissä teoksissaan.
Opinnot ja poliittinen herääminen
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Toukokuussa 1887 Leninin vanhin veli,
narodnikkiliikkeessä
mukana ollut
Aleksandr
hirtettiin osallistumisesta keisari
Aleksanteri III:n
salamurhayritykseen. Tämä sai Leninin
radikalisoitumaan
, ja osallistuttuaan opiskelijamielenosoituksiin hänet pidätettiin ja erotettiin vielä samana vuonna
Kazanin yliopistosta
. Lenin jatkoi opiskeluaan itsenäisesti ja opetteli muun muassa viisi vierasta kieltä,
latinan
kreikan
saksan
ranskan
ja
englannin
Vuonna 1891 hän sai oikeuden toimia
lakimiehenä
Lenin ei kuitenkaan jäänyt lakimiesuralle, vaan liittyi vallankumoukselliseen toimintaan ja johti
marxilaisia
opintokerhoja keskittäen toimintansa suurimmaksi osaksi
Pietariin
. Vallankumouksellisen toimintansa johdosta hänet pidätettiin 7. joulukuuta 1895, ja viranomaiset pitivät häntä vangittuna vuoden ajan. Tämän jälkeen hänet
karkotettiin
kolmeksi vuodeksi
Siperiaan
Jeniseiskin kuvernementissa
sijaitsevaan
Šušenskojen
kylään. Siellä karkotettujen annettiin melko rauhassa jatkaa kirjallisia töitään ja solmia yhteistyösuhteita keskenään.
10
Šušenskojeen oli karkotettuna myös suomalainen vallankumouksellinen
Oskar Engberg
, jonka kanssa Lenin ystävystyi. Karkotusaikanaan vuoden 1898 heinäkuun 10. päivänä Lenin meni naimisiin sosialistiaktivisti
Nadežda Krupskajan
kanssa.
11
Vuonna 1899 hän julkaisi teoksen
Kapitalismin kehitys Venäjällä
. Kirja julkaistiin salanimellä Vladimir Iljin. Teos käsitteli kattavasti keisarikunnan kansantaloutta, pääosin venäläisen marxismin perustajan
Georgi Plehanovin
näkemyksien pohjalta.
12
Vuonna 1900 Leninin karkotustuomio päättyi. Hän matkusteli
Venäjällä
ja matkusti sitten
Sveitsin
Zürichiin
, jossa hän tapasi Georgi Plehanovin. Tämän ja
Aleksandr Potresovin
kanssa hän suunnitteli
Iskra
-lehden perustamista. Lehden perustamisen jälkeen Lenin matkusti
Saksan
Nürnbergiin
neuvottelemaan
Saksan sosiaalidemokraattiseen puolueeseen
kuuluvien ystäviensä kanssa. Seuraavan syksyn hän vietti
Münchenissä
toimittaen
Iskra
-lehteä, jonka ensimmäiset painokset olivat pieniä, muutaman sadan kappaleen suuruisia.
Iskra
-lehdet salakuljetettiin Saksan,
Itävallan
ja
Turkin
rajojen ylitse Venäjälle.
13
14
Leninin vaimo Nadežda Krupskaja saapui Müncheniin 1. huhtikuuta 1901 ja Nadeždan äiti Jelizaveta Vasiljevna toukokuussa 1901. Nadežda huolehti
Iskran
kirjeenvaihdosta ja Jelizaveta Vasiljevna avusti salakielisten kirjeiden kirjoittamisessa.
15
Lenin siirsi 1902
Iskra
-lehden toimituksen Münchenistä Lontooseen huomattuaan
Baijerin
poliisin tarkkailevan heidän toimiaan.
16
Syksyllä 1902 Siperiasta paennut
Lev Trotski
tapasi Leninin
Lontoossa
ja Lenin ehdotti häntä
Iskra
-lehden toimitusneuvoston jäseneksi Georgi Plehanovin vastustaessa tätä.
17
Iskra
-lehden toimitusneuvoston jäsen Juli Martov ehdotti toisessa edustajakokouksessa lehden toimituksen siirtämistä Sveitsiin
Geneveen
Georgi Plehanovin vuoksi. Lenin äänesti tätä ehdotusta vastaan kaikkien muiden jäsenten kannattaessa sitä. Huhtikuussa 1903
Iskra
-lehden toimitus siirtyi Geneveen.
Bolševikkipuolueen synty
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Lenin nousi
Venäjän sosiaalidemokraattisessa työväenpuolueessa
vaikutusvaltaiseen asemaan.
Lenin kirjoitti vuosien 1901–1902 välisenä aikana
Mitä on tehtävä
-nimisen kirjan
, joka käsitteli puhdasoppista marxilaista näkemystä puolueen organisaatio-ongelmista. Lenin korosti kirjassa, että Venäjän poliittinen kulttuuri poikkesi Saksasta ja Englannista ja että tsaarinvalta pakotti käyttämään narodnikkien jo 1870-luvulla kehittämiä maanalaisen toiminnan muotoja.
Tämän kirjan hän kirjoitti salanimellä N. Lenin, jolla hänet tunnettiin siitä lähtien. Kirja sai osakseen erittäin ristiriitaisen vastaanoton marxilaisissa piireissä. Kirjasta tuli 1900-luvun poliittinen klassikko ja sen on sanottu johtaneen kiistaan, jonka ansiosta kommunistinen puolue syntyi.
18
19
Maaliskuussa 1902 perustettu edustajakokouksen järjestelykomitea päätti, Leninin ollessa yhtenä päättämässä, mitkä ryhmät Euroopassa ja Venäjällä saivat osallistua
Belgian
Brysselissä
pidettävään
puolueen toiseen edustajakokoukseen
. Lenin oli järjestänyt
Iskran
edustajille edustajakokoukseen enemmistön.
20
Edustajakokous aloitettiin 17. heinäkuuta 1903, mutta Belgian poliisin aiheuttamien hankaluuksien vuoksi kokous siirrettiin Lontooseen, jossa kokousta pidettiin Veljeyden kirkossa 30. heinäkuuta 1903 ja jatkettiin vielä English Clubissa Charlotte Streetillä. Kokouksessa käsiteltiin puolueen ohjelmaa, agraarikysymystä ja puolueen sääntöjä. Puolueen johtamisesta käydyt keskustelut päättyivät Leninin ja Plehanovin näkemyksen voittoon, jolloin
Bundin
ja muiden ryhmittymien edustajat marssivat kokouksesta ulos. Lenin nimitti voittoa saanutta ryhmäänsä enemmistöläisiksi eli
bolševikeiksi
ja hävinnyttä
Juli Martovin
ryhmää vähemmistöläisiksi eli
menševikeiksi
21
Lenin kirjoitti edustajakokouksen tapahtumista kirjassaan ”Askel eteenpäin, kaksi taaksepäin”.
Tässä kokouksessa perustettiin Venäjän sosiaalidemokraattinen työväenpuolue, puolueen keskuskomitean jäseniksi valittiin Gleb Krzizanovski, F. V. Lengnik ja V. A. Noskov.
Iskra
-lehden toimitusneuvostossa oli nyt entisen seitsemän jäsenen sijaan vain Juli Martov, Lenin ja Georgi Plehanov.
Genevessä lokakuussa 1903 pidetyssä Venäläisten sosialistien ulkomaisenliiton edustajakokouksessa Juli Mortov hyökkäsi Leniniä vastaan, Georgi Plehanov siirtyi Juli Mortovin ja menševikkien puolelle. Axelrod ja Martov syyttivät Leniniä siitä, että hän pyrki tekemään puolueesta kenraalijoukon ilman armeijaa.
22
Bolševikeista tuli nyt vähemmistö, Lenin erosi
Iskrasta
ja puolueneuvostosta.
23
Vuonna 1903 Lenin johti bolševikkiosaa sen erottua menševikeistä.
24
Tämä jako johtui suureksi osaksi Leninin pamfletista
Mitä on tehtävä?
. Puolue tulisi rajata yksinomaan ammattivallankumouksellisille, Lenin halusi muut työläiset ja sympatisoivat idealistit pois puolueesta. Puolueesta pitäisi myös tehdä tiukan keskusjohtoinen, jotta se pystyisi vallankumoukseen.
25
22
Lenin oli huomannut, että työläisillä itsellään ei ollut vallankumouksen vaatimaa yhteistä tahtoa, koska
kapitalismin
aikana heidän olonsa olivat parantuneet hieman. Lenin ei myöntänyt tämän johtuvan kapitalismista vaan siirtomaista (
imperialismista
) ja sanoi olojen parantumisen olevan eräänlaista työläisten lahjontaa. Myöhemmin Lenin sai myös Lev Trotskin vakuutettua siitä, että työläisten sijaan kumous onnistuisi vain ammattivallankumouksellisilta, minkä seurauksena menševikkeihin jäänyt Trotski lopulta vaihtoi puolta.
26
Leninin puoluekäsityksen ydin oli johtajuus. Työläiset tarvitsivat tietoisuutensa ohjausta, joka tuli korkeammalla tasolla olleelta älymystöltä. Älymystön päätehtävä oli kasvattaa työväenluokka kypsäksi toteuttamaan vallankumous. Kasvatustyö puolestaan ei onnistuisi vain julkaisemalla artikkeleita, vaan siihen tarvittiin puoluetta. Älymystöllä oli tieteellistä tietoa, jota tarvittiin vallankumousteorian kehittämisessä, ja vain vallankumousteorialla varustettu puolue voi toivoa menestyvänsä vallankumouksen toteuttamisessa. Puolueen johtoon piti saada kokopäivävallankumouksellisia, jotka voivat toimia vain, jos heidän ei tarvinnut pelätä jäävänsä valitsematta uudelleen seuraavassa puoluekokouksessa.
Menševikit toimivat enemmän Länsi-Euroopan puolueiden lailla, kun taas bolševikit olivat taistelujärjestö, joka pyrki kaatamaan tsaarinvallan muun muassa terrorilla. Menševikkien merkittävimpinä johtajana olivat Juli Martov, Georgi Plehanov ja
Vera Zasulitš
. Bolševikkeihin liittyivät myöhemmin monet entisistä menševikeistä muun muassa Lev Trotski, jonka taidot osaltaan auttoivat lokakuun vallankumouksen onnistumisessa, ja
Aleksandra Kollontai
27
Menševikit pitivät puoluejäsenyyden avoimena ja tekivät yhteistyötä myös muiden puolueiden kanssa ja sen jäseniä päätyi myöhemmin jopa toiseen
Aleksandr Kerenskin
johtamaan
väliaikaiseen hallitukseen
28
Lenin oli Genevessä vuoden 1904 lopusta vuoden 1905 alkuun, mutta lähetti Venäjälle asiamiehiä perustamaan bolševikkien alueellisia konferensseja, joita perustettiin kolme. Ne lähettivät edustajansa elimeen, jonka nimeksi tuli
Enemmistön komiteoiden toimisto
. Leninin ja Bogdanovin johtamalla toimistolla oli kahdeksan jäsentä. Se perusti puolueen nimissä pienen kirjakustantamon.
29
Lenin perusti
Vperjod
-lehden (Eteenpäin) yhdessä Anatoli Lunatsarskin ja Bogdanovin kanssa.
Iskran
kilpailijaksi tarkoitettu viikkolehti aloitti ilmestymisensä 22. joulukuuta 1904.
24
Venäjä oli aloittanut
sodan Japania vastaan
vuonna 1904 ja sota oli kääntynyt vuoden lopulla tappiolliseksi. Eserrie oli murhannut sisäministeri V. K. Plehwen kesällä 1904.
30
9. tammikuuta 1905
Pietarin työläiset marssivat pappi
Georgi Gaponin
johdolla viemään anomusta
Talvipalatsiin
keisari Nikolai II:lle lakiasäätävän kokouksen koollekutsumiseksi. Anomuksessa esitettiin muun muassa progressiivisen tuloveron ja työsuojelulain säädännön aikaan saamista ja Venäjän–Japanin sodan lopettamista. Marssijoiden edessä marssi ortodoksikirkon pappi Georgi Gapon. Talvipalatsin lähelle päästyään heitä kehotettiin hajaantumaan, mutta he jatkoivat marssimistaan, ja sotilaat avasivat tulen surmaten kymmeniä ihmisiä. Joka puolella Venäjää alettiin lakkoilemaan ja syntyi mellakoita.
31
Bolševikkien keskuskomitea kutsui kolmannen edustajakokouksen koolle vuonna 1905. Menševikit; Plehanov, Juri Martov ja muut iskralaiset, jotka eivät suostuneet osallistumaan Lontoon kokoukseen, kokoontuivat Genevessä. Lontoon kokoukseen osallistuivat bolševikit ja muutamat menševikkiedustajat. Kokous aloitettiin 12. huhtikuuta 1905 salaisessa istuntosalissa, jonka paikkaa ei tiedetä. Lenin esitti kokouksissa jyrkkiä mielipiteitä, joiden johdosta menševikit sanoivat Leninin pettäneen marxilaisuuden. Lenin vaati, että puolueen pitää käyttää hyväkseen syntynyt vallankumouksellinen tilanne ja puolueen on tämän tähden muutettava toimintatapojaan.
32
Edustajakokouksen jälkeen Lenin kirjoitti kirjan
Sosialidemokratian kaksi taktiikkaa demokraattisessa vallankumouksessa.
Se ilmestyi vuoden 1905 heinäkuussa. Kirjassa Lenin asetti proletariaatin tehtäväksi sosialistisen vallankumouksen.
33
Lenin matkusti Nadežda Krupskajan kanssa Genevestä Saksan kautta
Tukholmaan
, josta he matkustivat höyrylaivalla
Helsinkiin
, saapuen junalla Pietariin 8. marraskuuta 1905. Pietarissa ollessaan Lenin kirjoitti lehtiartikkeleita ja piti yhteyksiä puoluetovereihinsa, kävi puhumassa puolueen tilaisuuksissa ja kansankokouksissa. Lenin muun muassa kehotti bolševikkiosastoja aktiiviseen toimintaan.
34
Joulukuussa 1905 sosialidemokraattinen työväenpuolue järjesti
Tampereella
puoluekonferenssin
, jossa Lenin ja Stalin tapasivat toisensa ensimmäisen kerran.
Vuodet maanpaossa
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Venäjän vuoden 1905 vallankumouksen
jälkeen joulukuussa
Moskovassa
bolševikkien aseellinen vallankaappausyritys epäonnistui, ja Lenin joutui lähtemään turvallisuussyistä maanpakoon
Suomeen
vuonna 1907. Lenin asui sen jälkeen useita kertoja Suomessa ja matkusteli Euroopassa osallistuen erilaisiin sosialistisiin kokouksiin ja muuhun toimintaan.
35
Lenin aloitti yhteistyön menševikkien kanssa. Menševikit vastustivat monia Leninin näkemyksiä, mutta Lenin kannatti heidän ehdotustaan osallistua vaalikampanjaan
Kaukasiassa
. Puolueen keskuskomiteaan kuului nyt seitsemän menševikkiä ja kolme bolševikkia, mutta Lenin ei ollut heidän joukossaan. Bolševikkiryhmä perusti salaisen bolševikkikeskuksen, jonka jäseniksi valittiin Lenin, Bogdanov ja Leonid Krasinin.
36
Bolševikkiryhmä perusti Suomen puolelle Terijoen
Kuokkalaan
Villa Vasan
huvilaan tukikohtansa, jossa Lenin ja muutamat muut bolševikit työskentelivät 15 kuukauden ajan. Kuokkalasta Lenin matkusti tärkeisiin kokouksiin, joita pidettiin Suomessa ja Lontoossa sekä
Stuttgartissa
. Venäjälle Lenin ei enää matkustanut ennen vuotta 1917.
37
35
Lenin oli saavuttanut menševikeille asettamansa poliittiset tavoitteensa ja lopetti yhteistyön vuonna 1907.
37
Kuokkalasta Lenin ja muut bolševikit joutuivat lähtemään kesäkuussa 1907, uusi bolševikkikeskus perustettiin
Pariisiin
37
Pariisissa Lenin kirjoitti lähinnä vain päivänpoliittisiin kysymyksiin liittyneitä artikkeleita ja reagoi tapahtumiin johtamatta mitään käytännön toimintaa. Hän kävi lukuisissa kokouksissa puhumassa ja tuli puhujana tunnetuksi sekä yleistajuisesta asioiden käsittelytavastaan että persoonallisesta esiintymisestään. Lenin solmi ystävyyssuhteen venäläis-ranskalaiseen bolševikkiin
Inessa Armandiin
. Lenin vaihtoi asuinpaikkaa Pariisista
Longjumeauhon
, sieltä
Krakovaan
ja viimein syksyllä 1914 Berniin.
Maailmansodan syttyminen elokuussa 1914 oli tapahtuma, johon Lenin ja puolueen keskuskomitea reagoivat julkilausumalla venäläisen sosiaalidemokratian näkökulmasta. Puolueen linjaksi päätettiin ottaa sosialistisen vallankumouksen propagoiminen sodan kaikissa mahdollisissa vaiheissa, tasavaltojen propagoiminen ja pyrkimys niiden muuttamiseksi tasavaltaisiksi Euroopan Yhdysvalloiksi ja tietysti Venäjän vallankumouksen edistäminen. Sotaa koskeneissa kirjoituksissaan Lenin yritti selittää sitä kansantaloudellisilla tekijöillä kuten kansainvälisen talouden keskittymisellä, tuotannon
kartellisoitumisella
, siirtomaiden riistolla ja pääoman ylivaltiollisella liikkuvuudella. Tästä selitysmallista Lenin johti poliittisen ohjelman, jonka mukaan proletariaatin oli muutettava imperialistinen sota kansalaissodaksi, jossa se voi päästä kerta kaikkiaan eroon kansalliskiihkoisen porvariston vallankäytöstä. Kesällä 1916 Lenin sai valmiiksi kapitalismin kasautumisvaiheen muuttumista imperialismiksi käsitelleen empiirisen tutkielman nimeltään
Imperialismi, kapitalismin korkein vaihe
Helmikuun vallankumous
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Pääartikkeli
Helmikuun vallankumous
Ensimmäisen maailmansodan
nöyryytykset ja pula veivät tsaarinvallan suosion pohjalukemiin. Silti vielä tammikuussa 1917 Lenin arvioi, että tsaarinvalta ei kukistuisi hänen elinaikanaan.
38
39
Helmikuun vallankumouksessa 1917
duuman väliaikainen komitea
otti vallan käsiinsä ja asetti
väliaikaisen hallituksen
. Sen johtoon tuli
liberaalidemokraattisen
kadettipuolueen
ruhtinas
Georgi Lvov
ja yhdeksän muuta kadettipuolueen ministeriä duuman liberaalienemmistön vuoksi.
40
Koska
Pietarin neuvosto
oli jo yhtä merkittävä, tai merkittävämpi valtakeskus kuin hallitus, hallitukseen otettiin mukaan ainoana sosialistina neuvoston kakkosmies, sosialistivallankumouksellisten
Aleksandr Kerenski
. Väliaikainen hallitus antoi kansalle ihmisoikeudet, lakkautti
sensuurin
ja
kuolemantuomion
sekä vapautti
poliittiset vangit
muttei taipunut Saksan rauhanehtoihin, missä kaikki puolueet sosialistisia myöten tukivat sitä. Kansa kuitenkin oli yhä erittäin tyytymätön jatkuvaan sotaan, mikä kuukausien mittaan vei hallituksen suosiota.
41
Venäjä oli edeltävien kolmen vuoden aikana käynyt sotaa, jossa oli kaatunut yli miljoona venäläistä. Suurin osa kuolleista oli pakkovärvättyjä rivimiehiä, joita käytettiin ensimmäisen maailmansodan taisteluissa lähinnä tykinruokana. Sodan suoraan ja välillisesti aiheuttamat siviilitappiot, joita ei ole tilastoitu luotettavasti, eivät myöskään jääneet vähäisiksi. Viimeinen naula arkkuun oli kesällä 1917 surkeasti epäonnistunut ja jopa 400
000 venäläisen hengen vaatinut
Kerenskin hyökkäys
, jonka seurauksena Venäjän armeija käytännössä romahti. Sodan vastustaminen oli Leninin päätavoitteita, ja hän halusi lopettaa sen mahdollisimman pian.
42
Takaisin Venäjälle 1917
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Leninin junamatka Sveitsistä Venäjälle 1917.
Saksan hallitus näki tilaisuutensa ja lähetytti Leninin Suomen kautta Venäjälle tekemään vallankumouksen, jotta maa irtautuisi sodasta. Saksan hallituksen luvalla Lenin pääsi matkustamaan junalla
Zürich
istä
Sassnitz
iin, josta hän jatkoi lautalla
Trelleborg
iin,
Ruotsi
in ja sieltä
Haaparan
nan ja
Tornio
n rajanylityspaikalle ja sieltä
Helsinki
in ja edelleen
Pietari
in
43
44
Matkaseurana olivat Nadežda Konstantinova, Zinovjevit,
Karl Radek
, Inessa Armand ja
Fritz Platten
sekä muita, yhteensä 32 emigranttia.
45
”Sinetöinnistä” huolimatta heinäkuussa pääministerin paikan liberaaleilta saanut SR:n Kerenski väitti myöhemmin Leniniä saksalaisten agentiksi.
46
47
16. huhtikuuta 1917 Lenin saapui
Pietariin
(siihen aikaan venäjäksi Petrograd)
Suomen asemalle
ja otti bolševikkiliikkeen komentoonsa ja haukkui väliaikaista hallitusta tukeneet
Pravdan
toimittajat
Lev Kamenevin
ja
Josif Stalinin
. Lenin asettui
Huhtikuun teeseissä
tukemaan neuvostovaltaa, vaikka bolševikeilla ei ollut vielä merkittävää valtaa neuvostoissa.
44
»Ei parlamentaarinen tasavalta – palaaminen siihen työläisten edustajien neuvostoista olisi askel taaksepäin, – vaan työläisten, batrakkien ja talonpoikien edustajain Neuvostojen tasavalta koko maassa, alhaalta ylös asti --
48
Entinen bolševikki ja otsovisti Aleksinski syytti Leniniä saksalaisten vakoojaksi viitaten Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen rahoituslähteisiin, minkä seurauksena Leniniä vastaan käynnistettiin kiivas lehdistökampanja. Koska tappouhkauksiakin esitettiin, Lenin ja Zinovjev pakenivat rajan tuntumaan, mistä Lenin jatkoi myöhemmin Suomeen. Suomessa Lenin valmisteli kolmea kirjoitusta: artikkeleita ”Uhkaava katastrofi ja kuinka sitä vastaan on taisteltava” ja ”Kykenevätkö bolševikit pitämään valtiovallan?” sekä valtio-opilliseksi pääteokseksi tarkoitetun
Valtion ja vallankumouksen
loppulukua.
45
Lokakuun vallankumous
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Pääartikkeli
Lokakuun vallankumous
Bolševikit yrittivät jo
heinäkuussa vallankaappausta
Trotskin johdolla Leninin suunnitelmien mukaan, mutta yritys epäonnistui. Tuolloin bolševikkeja tukevassa konekiväärikomppaniassa levitettiin huhuja, että yksikkö siirrettäisiin rintamalla Saksaa vastaan. Rykmentinkokous kehotti sotilaita kapinaan, ja matruusit siirtyivät laivoihin ja lähtivät ottamaan Pietaria haltuunsa. Joukko suuntasi bolševikkien päämajaan Krzezińskan palatsille, jossa Leniniä vaadittiin ottamaan johto. Matkalla
Taurian palatsiin
vaatimaan neuvostoa ottamaan vallan käsiinsä tavattiin SR:n johtaja
Viktor Tšernov
, jota oltiin viemässä ammuttavaksi, mutta Trotski sai hänet pelastettua. Lopulta rintamalta tulleet joukot piirittivät Krzezińskan palatsin ja väliaikainen hallitus määräsi bolševikkijohtajat Leninin, Trotskin,
Grigori Zinovjevin
Lev Kamenevin
ja
Anatoli Lunatšarskiin
pidätettäväksi.
49
Liberaalit vetäytyivät pian hallituksesta, ja se jäi sosialisteille Kerenskin johdossa. Kerenskin suunnitteleman hyökkäyksen epäonnistuttua ja armeijan menetettyä satatuhatta miestä väliaikaisen hallituksen asema heikkeni entisestään. Kerenski pelkäsi, että syytökset bolševikkeja vastaan vahvistaisivat oikeistoa, joten bolševikkien lehdet saivat jatkaa ilmestymistään eikä punakaartia riisuttu aseista.
50
Ylipäällikkö
Lavr Kornilov
vaati täysiä valtuuksia järjestyksen palauttamiseksi ja estämään bolševikkikaappauksen ja lähetti Krymovin ratsuväkiarmeijakunnan Pietariin. Väliaikainen hallitus tulkitsi tämän kapinaksi, ja Kerenski pyysi apua ”kaikilta demokraattisilta voimilta”, myös bolševikeilta. Bolševikit saivat aseistaa punakaartinsa, ja panssarikansiristeilijä
Auroran
matruusit kutsuttiin puolustamaan Talvipalatsia.
Kornilovin kapinan
jälkeen bolševikkeja alettiin vapauttaa vankiloista, ja johtajat palasivat, paitsi Lenin, joka piileskeli Suomessa.
51
Kornilovin oikeistolaisen kapinan jälkeen Lenin päätteli, ettei neuvostoilla ole mahdollisuuksia menestyä, kun vastapuolen otteet kovenevat. Hän alkoi vaatia aseellista kansannousua. Syyskuussa Lenin lähetti kirjeet, joissa ilmoitti kansannousun hetken koittaneen. Lokakuussa, kun Lenin Pietariin saavuttuaan osallistui salaa keskuskomitean kokoukseen, hanke viimein hyväksyttiin äänin 10-2, ja se pantiin toimeen 25. lokakuuta (7. marraskuuta). Väliaikainen hallitus koki viimeiset tappionsa, kun saksalaiset valtasivat Itämeren saaria, Kronstadt ja Pietari valmistautuivat hyökkäykseen ja kaupungin evakuointia valmisteltiin. Suuriruhtinaiden palatseja alettiin ryöstellä, ja kapinasta puhuttiin jo yleisesti. Trotski nimettiin Pietarin neuvoston puheenjohtajaksi. Varuskunnan ja hallituksen välille syntyi aseellinen yhteenotto, kun hallitus pyrki siirtämään epäluotettavat joukot rintamalle.
52
45
Bolševikit aloittivat kapinan Trotskin johdolla. Sen keskuksena oli
Smolnan
entinen aatelisneitojen instituutti. Kaappaus eteni huomaamattomasti eikä kohdannut minkäänlaista vastarintaa. Tekijäjoukko oli melko pieni, muun muassa joitain tuhansia varuskunnan sotilaita ja joitain satoja bolševikkeja, mutta Kerenskin hallitus oli käynyt niin heikoksi, että vastustus oli olematonta ja kumous oikeastaan veretön. Yöllä Lenin kutsui koolle keskuskomitean muodostamaan hallitusta. Ministerejä nimitettiin kansankomissaareiksi
Ranskan suuren vallankumouksen
malliin. Lenin ehdotti Trotskia
kansankomissaarien neuvoston
puheenjohtajaksi, mutta tämä kieltäytyi muun muassa juutalaisuutensa vuoksi, ja Lenin otti tehtävän. Trotskille tulivat ulkomaanasiat.
53
Samana iltana alkoi
toinen yleisvenäläinen työläisten ja sotilaiden neuvostojen edustajakokous
Smolnan juhlasalissa. Trotski julisti väliaikaisen hallituksen lakanneen olemasta ja Leninin työläisten ja talonpoikien vallankumouksen voittaneen. Tällä välin väliaikainen hallitus istui yhä Talvipalatsissa, josta Kerenski pakeni rintamalle etsimään lisäjoukkoja. Talvipalatsin puolustajat lähtivät hiljakseen pois. Viimein
Auroran
tykillä ammuttiin yksi laukaus, Talvipalatsi vallattiin ja ministerit kiikutettiin
Pietari–Paavalin linnoitukseen
46
54
Lenin oli Smolnan käytävällä huomauttanut Trotskille, että siirtymä illegaalisuudesta ja takaa-ajetun asemasta vallankäyttäjäksi on liian suuri, se panee pään pyörälle.
45
Neuvosto-Venäjän johtoon
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Bolševikkipuolue siunasi monien kyläyhteisöjen jo kesällä 1917 tekemät maanjaot, mutta parissa kuukaudessa se riisti vallan neuvostoilta, ammattiliitoilta, sosialistisilta puolueilta, korttelikomiteoilta ja muilta, jotka olivat itsenäisesti taistelleet vanhaa valtaa vastaan. Joulukuussa tästä seurasi laajoja lakkoja bolševikkeja vastaan. Lenin perusti salaisen poliisin
Tšekan
20. joulukuuta 1917 jahtaamaan ”vallankumouksen vastustajia”.
55
8. marraskuuta 1917 Lenin valittiin kansankomissaarien neuvoston puhemieheksi eli
Neuvosto-Venäjän
johtajaksi. Lenin halusi tehdä välittömästi rauhan saksalaisten kanssa, kun taas moni muu bolševikki arvioi sodan johtavan vallankumoukseen Saksassakin, eikä Lenin saanut hyväksyntää Saksan tiukoille rauhanehdoille ennen kuin Saksa valtasi
Baltian
ja läheni Pietaria.
Brest-Litovskin rauhansopimuksessa
3. maaliskuuta 1918 Neuvosto-Venäjä luopui Baltian maista, alueistaan
Puolassa
Ukrainasta
ja Suomesta.
56
57
Huhtikuussa 1918 julkaistiin Leninin kirjoitus ”Neuvostovallan lähimmät tehtävät”, jossa hän määritteli periaatteita, joiden avulla voitiin päästä alulle sosialismissa. Neuvostot olivat nimellisesti uudentyyppisen valtion korkein vallankäyttäjäkunta, mutta lisäksi vallankumous tarvitsi ”raudanlujaa kättä”,
demokraattista sentralismia
ja
proletariaatin diktatuuria
sekä rahaa.
45
Lenin kieltää muut puolueet
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
25. marraskuuta 1917 pidetyissä
perustuslakia säätävän kansalliskokouksen
vaaleissa bolševikit saivat vain 25
% äänistä. Suurimmaksi puolueeksi nousi
Sosialistivallankumouksellinen puolue
(SR), joka sai noin 40
% äänistä. SR-puolueen vasemmistosiipi eli
vasemmistososialistivallankumoukselliset
olivat kuitenkin liittoutuneet bolševikkien kanssa, ja Lenin lähetti bolševikkeja tukeneet matruusit sulkemaan perustuslakia säätävän kokouksen 19. tammikuuta 1918.
58
Perustuslakikokouksen sijaan bolševikit julistivat hallituksensa olevan vastuussa
neuvostoille
sovjet
), joiden
edustajakokoukseen
bolševikit ja vasemmisto-SR:läiset saivat yli 90
%:n enemmistön. Bolševikit muodostivat hallituksen yhdessä heitä tukeneiden vasemmisto-SR:ien kanssa, mutta sittemmin rauhansopimukseen (3. maaliskuuta 1918) tyytymättömät vasemmisto-SR:läisetkin alkoivat vastustaa bolševikkeja.
59
Kaikkien ei-bolševististen ryhmien (sosialististen ja ei-sosialististen) pyrkiessä torjumaan bolševikkien valtapyrkimyksiä Lenin vangitsi tai ammutti niiden jäseniä sekä lakkautti järjestöjä. Vasemmisto-SR:läinen
Jakov Bljumkin
murhasi heinäkuussa Saksan lähettilään,
kreivi von Mirbachin
, tarkoituksenaan aloittaa uudelleen sota Saksaa vastaan. Samassa yhteydessä puolue
järjesti kapinan
Moskovassa, jonne hallitus oli siirtynyt. 30. elokuuta SR:läiset murhasivat bolševikkijohtajat
Moisei Uritskin
ja
V. Volodarskin
60
Leninin selitys bolševikkien yksinvallalle oli, että työväestön enemmistö oli heidän takanaan. Hän kehitteli näkemystään bolševikeista proletariaatin vallankumouksellisena etujoukkona, jonka tuli iskeä oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Bolševikkien iskuryhmät onnistuivat tärkeissä suurissa kaupungeissa, ja maaseudun asukkaat saivat seurata valtataistelua sivusta.
45
Murhayritys
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
30. elokuuta vuonna 1918 sosialistivallankumouksellinen
Faina Kaplan
ampui Leniniä kolmesti; tämä haavoittui mutta parani. Tapaus saattoi silti vaikuttaa Leninin terveyden myöhempään heikkenemiseen.
61
Vasemmisto-SR:läisiin kuulunut Kaplan oli ollut elinkautisessa vankeudessa 1906–1917 tsaarin virkamiehen murhayrityksestä. Hän kannatti perustuslakikokousta ja piti Leniniä vallankumouksen petturina. Arvioiden mukaan Kaplan toimi oma-aloitteisesti.
62
Tšekan kuulusteluissakaan Kaplan ei suostunut paljastamaan rikostovereitaan, joten hänet ammuttiin 3. syyskuuta 1918. Samana päivänä
Izvestija
-lehdessä bolševikit vaativat ”murskaamaan vastavallankumouksen hydran massiivisella terrorilla”, ja 5. syyskuuta puolalaisen
Feliks Dzeržinskin
johtama Tšeka antoi määräyksen ”
punaisesta terrorista
.” Seuraavina kuukausina myös teloitettiin 800 SR-läistä ja muuta vastustajaa oikeudenkäynneittä. Ajan mittaan luvut vain nousivat, jopa viralliset luvut puhuivat tuhansista. Sosialistivallankumouksellinen puolue kiellettiin. Menševikkien sallittiin aloittaa marraskuussa uudelleen toimintansa, kun he lupasivat pysyä lojaalisti oppositiossa.
63
Sisällissota
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Pääartikkeli
Venäjän sisällissota
Lenin puhuu vuonna 1919.
Lev Trotski
, Lenin ja
Lev Kamenev
1919.
Venäjän sisällissota puhkesi tavallaan touko–kesäkuussa 1918, puolisen vuotta vallankumouksen jälkeen, aluksi kaupungeissa Volgan varrella bolševikkeja tukevien neuvostojen ja itävalta-unkarilaisista sotavangeista kootun tšekkoslovakilegioonan välillä. Taistelut rohkaisivat SR:n opposition perustamaan
Samarassa
komitean perustuslakikokouksen pelastamisen puolesta
(Комуч). Tämä sai bolševikit karkottamaan SR:t ja menševikit paikallisista neuvostoista. Kadettipuolue puolestaan kokoontui heinäkuussa 1918
Omskiin
perustaen
Siperian väliaikaisen hallituksen
. Nämä osapuolet jopa liittoutuivat
Ufassa
syyskuussa, mutta amiraali
Aleksandr Koltšak
julisti itsensä ylimmäksi johtajaksi ja karkotti sosialistit.
64
Varsinaisesti sisällissodan katsotaan puhjenneen maaliskuussa 1919. Sekalaisista ryhmistä (muun muassa tsaarinvaltaa tukevat,
kasakat
) koostuvat
valkoiset armeijat
taistelivat puna-armeijaa vastaan, länsivaltojen tukemina. Valkokaarti saavutti aluksi merkittävää menestystä, mutta vuoden 1920 alkuun mennessä puna-armeija oli käytännössä kukistanut valkoiset ja sota oli pääosin ohi, joskin Krimillä olleiden
Pjotr Wrangelin
joukkojen kimppuun puna-armeija ehti vasta vuoden lopulla. Vuoden 1919 voitot sisällissodassa olivat saaneet puna-armeijan hyökkäämään Ukrainan valloittanutta Puolaa vastaan tarkoituksenaan päästä Saksaan asti. Entinen keisari
Nikolai II
teloitettiin perheineen heinäkuussa 1918
Jekaterinburgissa
Leninin ollessa tietoinen käskystä.
65
Lenin väitti kapitalismin olevan yhteydessä imperialismiin ja julisti vuonna 1917 kaikille kansoille ja vähemmistöille rajoittamattoman itsemääräämisoikeuden. Kuitenkin, kun sisällissodan jälkeen hänellä oli voimaa rajoittaa sitä, hän myös teki niin ja valloitti itsenäistyneet
Armenian
Georgian
ja
Azerbaidžanin
66
Radikaali sosialismiin siirtyminen
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Venäjän keisarivalta oli teloittanut virallisesti 3
932 ihmistä vuosina 1825–1917 laillisin oikeudenkäynnein, joissa ”puolustusasianajajilla oli ainakin saman verran puhevaltaa kuin syyttäjilläkin”. Leninin johdolla bolševikit ylittivät tämän määrän neljässä kuukaudessa (maaliskuuhun 1918 mennessä).
67
Tosin suurin osa tsaarien tapattamista ihmisistä ei koskaan tullut viralliseen tietoon.
66
Liberaalien väliaikainen hallitus oli helmikuun vallankumouksen jälkeen lakkauttanut kuolemanrangaistuksen, vapauttanut poliittiset vangit ja julistanut sanan-, paino- ja kokoontumisvapaudet. Vallankumouksen jälkeen Lenin ei nähnyt syytä palauttaa näitä oikeuksia, koska se olisi voinut vahingoittaa nuorta kommunistihallintoa.
68
Lenin oli hyvin ankara vastustajilleen. Jo ennen vallankumousta pitämissään puheissa hän oli vannonut tuhoavansa porvariston luokan kokonaan. Tästä syystä hän puuttui pikkutarkasti vainojen yksityiskohtiin, mistä todisteena ovat säilyneet hänen lukuisat kirjeensä. Esimerkiksi kirjeessään 10. elokuuta 1918 Lenin kirjoitti:
»Toverit! Kulakkien kapina teidän viidessä piirikunnassanne on murskattava säälimättä. – – On luotava esimerkkitapaus. 1) Hirtettävä (ja sanon hirtettävä sillä tavalla, että ihmiset näkevät sen) ainakin sata kulakkia, porhoa, tunnettua verenimijää. 2) Julkaistava heidän nimensä. 3) Otettava heiltä kaikki vilja. 4) Nimettävä panttivangit, kuten ilmoitimme eilisessä sähkeessämme. Tehkää tämä sillä tavalla, että ihmiset satojen virstojen säteellä näkevät sen, vapisevat, ottavat opikseen ja toteavat: ne tappavat verta janoavat kulakit nyt ja tulevaisuudessakin. – –»
Tämän tueksi Lenin käski sulkea ”kulakit” (
talonpojat
), papit ja porvarit
keskitysleireihin
yhteiskuntaluokan tai ammatin perusteella riippumatta heidän teoistaan.
69
Eräs
Tšekan
ohje 1. marraskuuta 1918 kuului:
»Me emme käy sotaa yksittäisiä henkilöitä vastaan. Me hävitämme porvariston luokkana. Älkää tutkinnassa etsikö asiakirjoja älkääkä todisteita siitä, mitä syytetty on tehnyt tai sanonut neuvostovaltaa vastaan. Ensimmäinen kysymys, joka teidän on hänelle esitettävä, koskee sitä, mihin luokkaan hän kuuluu, millainen on hänen alkuperänsä, kasvatuksensa, koulutuksensa, mikä hänen ammattinsa.
70
Lenin kirjoitti vuonna 1917:
»Köyhälistön etujoukon täytyy käyttää valtiota keskitetyn väkivallan ja pakon elimenä yhtä paljon riistäjien vastarinnan murtamiseksi kuin kansanjoukkojen pitämiseksi valvontansa alaisina.
71
Tyytymättömyys johtaa kapinoihin
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Neuvosto-Venäjän johto aloitti radikaalin sosialismiin siirtymisen 13. toukokuuta 1918 muodostamalla valtavia komennuskuntia takavarikoimaan talonpoikien ylimääräiset elintarvikkeet. Komennuskuntien jäsenet saivat palkkioksi osan itselleen ja lisäksi rahaa. Näin talonpojilta otettiin pois kannustimet. Tämä ei osoittautunut hyväksi ratkaisuksi, sillä ruoantuotanto romahti ja ruokapula paheni entisestään.
72
Kansan keskuudessa ei oltu tyytyväisiä sosialismin toteutustapaan. Pula, talousromahdus ja nälkä saivat aikaan lukemattomia talonpoikien, merimiesten ja jopa työläisten kapinoita ympäri maata, toisinaan heinähangoin ja keihäin tykkejä ja konekiväärejä vastaan.
73
Kansannousut tukahdutettiin muun muassa ampumalla mielenosoittajia, julistamalla
työsulkuja
lakkoilevia työläisiä vastaan sekä pidättämällä heitä ja opposition aktivisteja, pommittamalla ja polttamalla kyliä, käyttämällä
kemiallisia aseita
ja hirttämällä epäiltyjä sekä sulkemalla kymmeniä tuhansia kapinallisten perheenjäseniä panttivangeiksi keskitysleireille (lähinnä naisia, lapsia ja vanhuksia).
74
Lenin itse kertoi syyttömien kaltoin kohtelun häirinneen häntä, mutta ei puuttunut näihin asioihin. Hänelle oli tärkeintä päämäärä ja hän antoi erikseen käskyjä tuhota opposition mielenosoituksia. Esimerkiksi talonpoikien tunnetuimmasta eli
Tambovin kapinasta
(jossa oli vaadittu takavarikointien ja Tšekan lakkauttamista, vapaita vaaleja ja kaupan vapautta) Lenin kirjoitti Tšekalle: ”Tämä liike on ehdottomasti murskattava mitä pikimmin ja sellaisella tavalla, että esimerkki on mahdollisimman selvä.”
75
Kenraali
Mihail Tuhatševskin
johtamalla yli 30
000 miehen armeijalla meni kaksi vuotta (1919–21) tuhota vastarinta ylivoimaisesta aseistuksesta ja raaoista otteista huolimatta. Tambovin kapinan keskitysleireillä oli 50
000 ”panttivankia” ym. ja kuolleisuus oli 15–20
% kuukaudessa. Vaikka myös Tambovin kapina oli syntynyt spontaanisti, muista kansannousuista poiketen sen organisoi järjestelmälliseksi SR:n entinen aktiivi
Aleksandr Antonov
76
Nälänhätä
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Radikaali sosialismiin siirtyminen romutti maan talouden, ja vuonna 1921 syntyi suuri nälänhätä. Länsimaiden ruokalähetyksistä huolimatta ainakin viisi miljoonaa ihmistä menehtyi nälkään 1921–22. Aikaisemmassa nälänhädässä 1891 Lenin oli itse asunut nälänhätäalueella mutta vastustanut ruoka-avun antamista. Hänen ystävänsä A. Beljakov muisteli kirjassaan
Tiennäyttäjän nuoruus
77
»[Leninillä] oli rohkeutta sanoa suoraan, että nälänhädällä oli useita myönteisiä vaikutuksia, nimittäin teollisuusproletariaatin – – ilmaantuminen. – – Kun nälänhätä tuhoaa takapajuisen talonpoikaistalouden, lähestymme – niin hän selitti – objektiivisesti lopullista tavoitettamme, sosialismia, vaihetta joka seuraa heti kapitalismin jälkeen. Lisäksi nälänhätä tuhoaa uskon tsaariin että jopa Jumalaan.
78
Politbyroon jäsenille 19. maaliskuuta 1922 osoittamassaan kirjeessä hän selitti luonteenomaisella
kyynisellä
tavallaan, miten nälänhätää voitaisiin käyttää hyväksi.
»tappavan iskun antamiseksi vihollisen kalloon. – – Kun nämä nälkiintyneet nyt syövät ihmislihaa, kun teiden varsilla makaa satoja ja tuhansia ruumiita, meillä on juuri nyt ja vain juuri nyt tilaisuus (ja meidän siis pitää) takavarikoida kirkon omaisuus raivokkaalla tarmolla, säälimättömästi. – – Voimme siis nyt hankkia käsiimme satojen miljoonien kultaruplien aarteen. – – koska vain nälän synnyttämä epätoivo voi saada massat suhtautumaan toimiimme myötämielisesti tai ainakin puolueettomasti – – Olen hahmotellut toimintasuunnitelmamme tällaiseksi: julkisuudessa toimenpiteistä määrää toveri Kalinin (presidentti) yksin. – – pidättää Shujassa mahdollisimman runsaasti pappeja, pikkuporvareita ja porvareita, vähintäänkin muutama tusina, ja heitä on syytettävä suorasta tai välillisestä osallistumisesta kirkon omaisuuden takavarikoinnista annetun määräyksen väkivaltaiseen vastustamiseen. – – Mitä suurempi joukko taantumuksellisen papiston ja taantumuksellisen porvariston edustajia teloitetaan, sen parempi meille. Meidän on heti annettava kaikille näille ihmisille sellainen opetus, etteivät he enää uneksikaan minkäänlaisesta vastarinnasta vuosikymmeniin.
79
Uusi talouspolitiikka (NEP)
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Pääartikkeli
NEP
Sosialismi ei toteutunut Venäjällä läheskään yhtä helposti kuin Lenin oli ehkä kuvitellut.
80
Talonpojat eivät halunneet antaa viljojaan koko kansan hyväksi, koska ruokaa oli muutenkin vähän. Työläiset taas eivät halunneet tehdä töitä pienellä tai kokonaan puuttuvalla palkalla. Sosialistista yhteiskuntaa ei voinut rakentaa ilman varoja. Tämän vuoksi Lenin käynnisti uuden talouspolitiikan NEP:n, jossa hän palautti osittaisen
yksityisomistuksen
siinä toivossa, että maa vaurastuisi ja voisi sitten siirtyä sosialistiseen yhteiskuntamalliin. Tehtaita palautettiin yksityisten haltuun ja talonpojille taattiin omistus- ja myyntioikeus omiin tuotteisiinsa.
58
Vuonna 1928 Neuvostoliiton talous saavutti maailmansotaa edeltäneen tason, mutta tuolloin
Josif Stalin
lakkautti NEP:n puolueen vähemmistön vastustuksesta huolimatta. Kirjoissaan Lenin antoi ymmärtää, että NEP:in oli tarkoituskin olla lyhytikäinen.
81
Leninin kuolema
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Yksi viimeisimmistä valokuvista Leninistä. Otettu Gorkissa 15. toukokuuta 1923. Leninin rinnalla ovat hänen sisarensa Anna ja lääkäri A. M. Koževnikov.
Lenin poti vaikeaa verenpainetautia, joka aiheutti hänelle
arterioskleroosin
82
25. toukokuuta 1922 Lenin sai ensimmäisen sydänkohtauksensa ja halvaantui oikealta puoleltaan.
61
83
84
Saman vuoden joulukuun sydänkohtauksen jälkeen hän jätti aktiivipolitiikan. Toukokuussa 1923 Lenin siirtyi lääkärin neuvojen mukaan huvilalle
Gorkiin
lähellä Moskovaa. Kremlissä hän kävi tämän jälkeen vain muutaman kerran.
61
Lenin piti halvauksensa johdosta tilaansa toivottomana ja pyysi Stalinia myrkyttämään hänet, mistä Stalin kieltäytyi.
83
Lenin kuoli tammikuussa 1924. Kuolinsyynä oli ilmeisesti aivoverisuonten kovettuma,
ateroskleroosi
, ja osasyynä siihen oli hänen niskassaan säilynyt Kaplanin luoti.
61
Kuoleman jälkeen Leninin ruumis
palsamoitiin
ja asetettiin näytille Moskovan
Punaisen torin
laidalle rakennettuun
mausoleumiin
85
Pietari
, entinen Sankt-Peterburg nimettiin Leningradiksi Leninin mukaan. Kaikki tämä tapahtui Leninin omien toiveiden vastaisesti.
86
Testamentissaan
” Lenin arvosteli kaikkia keskuskomitean johtohenkilöitä. Bolševikkien puoluekokouksessa Stalin sai pitää vuonna 1922 myönnetyn pääsihteerin paikkansa ja selvisi voittajana väittelyissä ja valtataistelussa.
87
Testamentissaan Lenin oli pitänyt Stalinia liian karkeana johtamaan kommunistista puoluetta.
88
Lenin ja Stalin
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Leninin ja Stalinin välillä ei ollut juuri poliittisia erimielisyyksiä, ja Stalin pitikin itseään Leninin oppilaana. Puolueen väittelyissä Stalin liittyi lähes poikkeuksetta Leninin puolelle vastustamaan muun muassa Trotskia ja muita oppositiolaisia.
89
Vuonna 1913 Stalin kirjoitti mainetta tuoneen teoksensa
Marxismi ja kansallisuuskysymys
, jota Lenin piti niin loistavana, että tahtoi julkaista sen puolueen virallisena poliittisena ohjelmana.
90
Vuonna 1922 Stalin nimitettiin puolueen pääsihteeriksi Leninin ehdotuksesta.
89
Leninin sairastuttua lääkärit kielsivät häneltä poliittisen toiminnan, ja puolueen politbyroo nimitti Stalinin tiedonvälittäjäksi. Tänä aikana Stalin riiteli Leninin puolison Nadežda Krupskajan kanssa. Kuultuaan riidasta Lenin loukkaantui ja saneli ”
testamenttinsa
”, jossa hän arvosteli Stalinin käytöstapoja ja arvosteli muitakin puolueen johtohenkilöitä. Leninin kuoleman jälkeen ”testamentti” luettiin bolševikkien 13. puoluekokouksessa, ja valtuutetut tahtoivat Stalinin jatkavan puolueen pääsihteerinä.
87
Ideologia ja politiikka
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Poliittinen teoria
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Kun katselen
sosiaalidemokraatteja
, jotka ylpeästi ja omahyväisesti julistavat, että me emme ole
anarkisteja
, varkaita emmekä ryöstäjiä, vaan kaiken sellaisen yläpuolella, joudun kysymään itseltäni: ymmärtävätkö nämä ihmiset lainkaan mitä puhuvat?
91
Leninin maailmankuva oli muotoutunut 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä, ja sittemmin hän arvioi, ettei 1900-luvulla ollut hänelle enää paljonkaan älyllistä tai tiedollista annettavaa.
92
Sen sijaan hän keskittyi sosialistisiin ajattelijoihin
Karl Marxiin
Friedrich Engelsiin
Georgi Plehanoviin
ja
Karl Kautskyyn
, joista kahdelle viimeiselle hän myöhemmin käänsi selkänsä. Lenin kuitenkin ihaili
Niccolò Machiavellia
ja
Charles Darwinia
(hänen työhuoneessaan Kremlissä oli pieni apinan muotoinen pöytäkoriste, jossa luki Darwinin nimi), palasi myöhemmin myös
Aristoteleen
pariin ja löysi maailmansodan aikana
G. W. F. Hegelin
ja saksalaisen sotateoreetikon
Carl von Clausewitzin
, jotka jättivät Leninin ajatteluun omat jälkensä. Ehdottomina esikuvinaan hän piti Marxia ja Engelsiä, ja itseään ainoana oikeana ja korvaamattomana Marxin tulkitsijana.
Pääoman
Lenin uskoi olevan ikuisesti toden teoksen.
92
Suhde
Friedrich Nietzschen
moraalifilosofiaan oli kaksinainen.
93
Maanpaossa viettämiensä vuosien aikana Lenin kiinnostui pyrkimyksestä argumentoida filosofian avulla opponentteja vastaan. Hän osallistui Plehanovin ja Bogdanovin väliseen keskusteluun filosofian perustasta kirjoittamalla pelkästään tietoteoriaan keskittyvän teoksen
Materialismi ja empiriokritisismi
. Se julkaistiin toukokuussa 1909.
Lenin oli pohjimmiltaan teoreetikko ja inhosi politiikan tunteellisuutta. Siksi hän myös painotti älymystön johtavaa asemaa politiikassa ja piti vieraana ajatusta, että työläiset itse hallitsisivat itseään. Hän ei ollut varsinaisesti kosketuksissa köyhälistöön, vaan piti tilastotietoja ja tutkimuksia henkilökohtaisia kokemuksia todempana kuvauksena Venäjän kansan elinoloista.
92
Näiden tilastojen ja tutkimusten pohjalta hän muun muassa esitti, että Venäjä oli jo 1860-luvulla kapitalistinen maa.
94
Proletariaatin diktatuuri
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Lenin arveli, että hänen vaatimansa ”
proletariaatin demokraattinen diktatuuri
” vetoaisi erityisesti alempaan yhteiskuntaluokkaan. Hänen mielestään se olisi samalla myös tehokkain tapa taloudellisen kehityksen turvaamiseksi. Lenin kannatti alun perin Venäjän marxilaisten yleisesti esittämää kaksivaiheisen vallankumouksen mallia: ensin demokraattinen ja kapitalistinen valtio, jota seuraisi sosialistinen vallankumous ja lopulta kommunismi. Vallankumouksen edetessä hän ei kuitenkaan sitoutunut tähän, vaan siirtyi nopeasti toteuttamaan Venäjällä omaa sosialismin malliaan.
95
Bolševikit pyrkivät saamaan puolueelleen kansansuosiota osallistumalla yleiseen
propagandaan
sekä
valtakunnanduuman
toimintaan ja muuhun yleiseen päätöksentekoon. Eräiden väitteiden mukaan myös Venäjän salainen poliisi
Ohrana
tarjosi Leninille otollisen tilaisuuden. Ohrana oli jokseenkin hyvin perillä
sosialistivallankumouksellisten
keskinäisistä kiistoista ja pyrki lietsomaan polemiikkia, joka repi puoluetta. Ohrana tuki bolševikkien asemaa Venäjällä myös vangitsemalla menševikkejä ja muita Leninin vastustajia.
96
Proletaarinen internationalismi ja kansallisuuspolitiikka
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Ensimmäisen maailmansodan aikana Lenin omaksui kannan, jonka mukaan sosialistien tulisi vastustaa kaikkia sotaa käyviä hallituksia ja jokaisen maan työläisten tuli vastustaa oman maansa sotaponnistuksia. Lenin korosti Marxin oppia, ettei proletaareilla ole kotimaata: niinpä Venäjän työläisten ensisijaisen myötätunnon ja avunannon olisi pitänyt kohdistua muita työläisiä – myös vihollismaiden työläisiä – kohtaan eikä oman maan porvaristoon. Leninin kansainvälisyyttä korosti myös Neuvostoliiton kansallislauluksi valittu
Kansainvälinen
. Lenin uskoi Venäjän vallankumouksen laajenevan hyvinkin nopeasti maailmanlaajuiseksi sosialistiseksi vallankumoukseksi.
97
Leninin ja Neuvosto-Venäjän ensimmäisen bolševikkihallituksen mukaan ei-venäläiset kansat olivat oikeutettuja eroamaan Neuvosto-Venäjästä ja lupasivat niille
itsemääräämisoikeuden
. Leninin politiikassa lupaus kansojen itsemääräämisoikeudesta oli kuitenkin vain taktista laatua. Niin kauan kuin Venäjän sisällissota oli käynnissä, kaikki puna-armeijaa vahvistanut ja vihollista heikentänyt apu oli Leninille tervetullutta. Leninin mielestä
nationalismi
ilmiönä oli riippuvainen niistä taloudellisista tekijöistä, jotka olivat yhteiskunnallisen kehityksen perusta, ja siksi hän esitti varauksia kansojen itsemääräysoikeudelle. Kansojen itsemääräämisoikeutta ei sallittu Venäjän kommunistisen puolueen sisällä. Se oli vain väline pyrittäessä tärkeämpiin tavoitteisiin eli
maailmanvallankumoukseen
ja proletariaatin diktatuuriin.
98
Suhtautuminen terroriin
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Lenin vastusti ruohonjuuritason demokratiaa ja monipuoluejärjestelmää.
99
Hän vastusti vuoden 1917 ajatusta demokraattisten, kansan valitsemien neuvostojen hallitsemasta maasta, ja kannatti ”proletariaatin diktatuuria”, jossa kaikki valta olisi keskitetty bolševikkipuolueelle. Vuoden 1917 ajatusten hylkääminen johti muun muassa
hänen uskollisimpien sotilaidensa, Kronstadtin matruusien, kapinaan
1921. Leninin käsitystä kansanvallasta kuvasi hyvin vastaus, jonka hän antoi Trotskille tämän kysyttyä Leninin mielipidettä matruusien vaatimuksiin: ”Parlamentaarinen ja demokraattinen järjestelmä on askel taaksepäin, bolševikkien yksinvaltaisesti johtama proletariaatin diktatuuri on askel eteenpäin vallankumouksen tiellä”.
Vain viikkoja ennen ensimmäistä halvauskohtaustaan 1922 Lenin kiirehti rikoslain uudistamista
sosialistivallankumouksellisten
eli eserrien oikeudenkäyntiä varten. Lenin vaati, että ”ampumista on sovellettava laajemmin”. Toveri Kurskille 17. toukokuuta 1922 lähettämässään kirjeessä Lenin korosti:
Oikeus ei saa poistaa terroria – tämän lupaaminen olisi itsepetosta tai petosta – vaan sen on perusteltava ja laillistettava se periaatteellisesti, selkeästi, vilpittä ja kauhistelematta. Muotoilun on oltava mahdollisimman väljä, sillä vain vallankumouksellinen oikeudentaju ja vallankumouksellinen omatunto määräävät väljemmän tai suppeamman käytännön soveltamisen edellytykset.
100
Leninin luonne
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Leninin luonteenpiirteisiin kuului myös vahva luottamus siihen, että hän oli aina oikeassa.
94
Leniniä on kuvattu ihmisenä, joka viihtyi poikkeusoloissa ja kriiseissä. Hän sai silloin kehitellä oman ratkaisunsa ja puolustaa sitä niiltä, jotka eivät sitä hyväksyneet. Kannanotoissaan Lenin oli ehdoton ja äkkipikainen. Hän oli toisaalta myös ailahtelevainen ja herkkätunteinen. Leninin väitetään arvostelun kohteeksi jouduttuaan jopa joskus sairastuneen joko flunssaan tai hermostollisiin vaivoihin.
45
Kannattajiensa mukaan Lenin on ollut humaani neuvostojohtaja.
81
Hän katsoi rakentavansa kommunismia parhaiten tuhoamalla estävät tekijät eli porvariston, papiston ja yläluokan. Lenin hyväksyi väkivallan näitä ”työkansan vihollisia” vastaan. On ilmestynyt tutkimuksia, joissa Lenin kuvataan luonteeltaan rikolliseksi. Tähän liittyy sen korostaminen, että Leninin toiminnan liikkeellepaneva voima oli henkilökohtainen katkeruus vallitsevaa järjestelmää kohtaan.
101
Henkilökultti
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Pääartikkeli
Vladimir Leninin henkilökultti
Katso myös
Henkilöpalvonta (politiikka)
Katso myös
Luettelo Vladimir Leninin mukaan nimitetyistä paikoista
Kommunistisen
pioneeriliikkeen
merkki, jossa Leninin kuva.
Leninin ympärille muodostui Neuvostoliiton ensimmäinen henkilökultti, jota useat historioitsijat ja elämäkertojen kirjoittajat ovat kuvailleet ”puoliuskonnolliseksi”.
102
103
104
105
106
Kuolemaansa asti Lenin pystyi estämään tämän kansan keskuudessa syntyneen henkilökultin päätymisen osaksi virallista puolueen propagandaa. Kuitenkin välittömästi hänen kuoltuaan otettiin tämä kristuksenkaltainen pelastaja-Lenin osaksi virallista puolueen Lenin-kulttia, vaikka monet puolueen johtajat, mukaan lukien Leninin leski
Nadežda Krupskaja
vastustivatkin sitä.
107
81
Leninisminä
tunnettu oppijärjestelmä muotoiltiin hänen teostensa pohjalta ja siitä tehtiin myöhemmin eräänlainen
valtionuskonto
. Neuvostojohtajien henkilöihin ja toimiin jälkikäteen kohdistettu arvostelu ei juuri koskaan ulottunut Leniniin asti.
108
Leninin patsaat
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Monumentaalinen propaganda
oli Leninin Venäjän vallankumouksen alussa esittämä suunnitelma, jota alettiin toteuttaa Neuvostotasavallassa vuodesta 1918 alkaen. Siinä otettiin käyttöön visuaalinen
monumenttitaide
, vallankumoukselliset
iskulauseet
ja monumentaalinen
kuvanveisto
tärkeiksi vallankumouksellisten aatteiden ja kommunististen ihanteiden propagoijiksi. Suunnitelma loi kysynnän monumentaaliselle, valtion tilaamalle kuvanveistolle, joka loi perustan koko myöhemmälle Neuvostoliiton kuvanveiston koulukunnalle.
Neuvostoliiton kaaduttua vuonna 1991 alkoi
Itä-Euroopan
maissa ja
Venäjällä
suuri Lenin-patsaiden tuhoaminen. Melkein kaikki Itä-Euroopan valtioiden puolella olevat Lenin-patsaat on tuhottu tai siirretty museoihin. Venäjän puolella Lenin-patsaita on säilynyt paljon enemmän. Maapallon eteläisin patsas sijaitsee
Etelämantereen
luoksepääsemättömyyden navalla
Muutamia säilyneitä Lenin-patsaita:
Lenin-patsas
Tiraspolin
kaupungissa Transnistriassa, Moldovassa.
Lenin-patsas
Donetskin
kaupungissa Ukrainassa.
Lenin-patsas
Abakanin kaupungissa
Venäjällä.
Leninin patsas
Suomen asemalla Pietarissa.
Lenin-patsas
Punaisenlähteentorilla
Viipurissa
Lenin ja Suomi
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Pääartikkeli
Vladimir Lenin ja Suomi
Lenin toimi maastakarkotuksensa aikana usein Suomesta käsin. Lenin esitti ensimmäistä kertaa myötämielisyytensä Suomen itsenäisyydelle
Tampereella
1905 ja 1906 pidetyissä kokouksissa. Kokoukset pidettiin talossa, jossa oli
Lenin-museo
vuosina 1946–2024
109
Vallankumouksen jälkeen Lenin yllytti kirjeissään Suomen SDP:tä tekemään aseellisen vallankumouksen Suomessa ja lähetti Stalinin puoluekokoukseen tukemaan vaatimuksiaan. SDP:n puoluekokous kuitenkin äänesti tätä vastaan 26. marraskuuta 1917 äänin 59–43;
110
vastaavan päätöksen
Työväen Vallankumouksellinen Keskusneuvosto
teki jo 10.11. äänin 18–8).
Suomen eduskunnan julistettua Suomen yksipuolisesti itsenäiseksi porvarienemmistöllä 6. joulukuuta Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden 31. joulukuuta 1917. On esitetty erilaisia arvioita siitä, miksi Lenin hyväksyi porvarillisen Suomen itsenäisyyden. Selvimpänä ovat nähtävissä Leninin puolueohjelmaankin kirjatut ideologiset syyt, joiden johdosta myös joukko muita valtioita – muun muassa Viro ja Ukraina – pääsi itsenäistymään neuvosto-Venäjästä. Leninin on esitetty toivoneen Suomessa puhkeavan vallankumouksen, joka palauttaisi Suomen jälleen neuvosto-Venäjän yhteyteen. Myös Suomen
SDP:n
pyyntö on saattanut vaikuttaa asiaan.
Lenin antoi määräykset toimittaa aseita ”Suomen proletariaattia varten” 7.1.1918 – 10 000 kivääriä ja 17.1.1918 – 25 000 kivääriä ”Suomen rautatien komissaarille”.
111
Leninin teoksia
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Mitä on tehtävä?
112
Sosialidemokratian kaksi taktiikkaa demokraattisessa vallankumouksessa
(1905)
113
Materialismi ja empiriokritisismi
(1909)
Filosofian vihot
(1914/1915, julkaistu vasta 1920-luvulla)
Sosialismi ja sota
(1915, yhdessä
Grigori Zinovjevin
kanssa)
114
Valtio ja vallankumous
(1917)
115
Imperialismi kapitalismin korkeimpana vaiheena
(1917)
116
Vasemmistolaisuus lastentautina kommunismissa
(eli ”Penikkatauti”, 1920)
117
Kapitalismin kehitys Venäjällä
Leninin kirjoituksia on julkaistu kattavasti Marxist Internet Archiven suomenkielisessä osassa
Suomennoksia
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Materialismi ja empiriokritisismi
(Materializm i empiriokrititsizm, 1909)
Moskova
Edistys, 1975.
Valitut teokset
(10 osaa)
Moskova
Edistys, 1976–1977.
Teokset
(45 osaa)
Petroskoi & Moskova
Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike & Edistys, 1953–1970.
Valtio ja vallankumous
. Helsinki 1972.
Lähteet
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Courtois, Stéphane ym.:
Kommunismin musta kirja. Rikokset, terrori, sorto
(Le Livre noir du communisme. Crimes, terreur, répression, 1997.)
Suomentanut Kaarina Turtia, Matti Brotherus ja Heikki Eskelinen.
Helsinki
WSOY, 2000.
ISBN
951-0-25073-2
Jussila, Osmo:
Neuvostoliiton tragedia. Utopiasta vankileirien saaristoksi
Helsinki
Otava, 2012.
ISBN
978-951-1-26521-4
Kaakkuriniemi, Tapani: V. I. Lenin. Teoksessa
Politiikan teorian moderneja klassikkoja
Helsinki
Gaudeamus, 1989.
ISBN
951-662-474-X
Karlgren, Anton:
Punainen diktaattori. Stalin ja bolševismin kehitys leninismistä stalinismiin
Suomentanut J. W. Tuura.
Jyväskylä
Gummerus, 1942.
Kochan, Lionel:
Vallankumouksen Venäjä 1890–1918
Helsinki
Tammi, 1966.
|Suomentaja= Erkki Murto |Painos= 2. | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=WSOY | Vuosi=1980 | ISBN=951-0-02557-7}}
Massie, Robert K.:
Nikolai ja Aleksandra
(Nicholas and Alexandr. An Intimate Account of the Last of the Romanovs and the Fall of Imperial Russia, 1967.)
Suomentanut Mirja Rutanen. 2. painos.
Helsinki
Tammi, 1987.
ISBN
951-30-6733-5
Montefiore, Simon Sebag:
Stalin. Punaisen tsaarin hovissa
(Stalin. The Court of the Red Tsar, 2004.)
Suomentanut Kari Klemelä.
Helsinki
WSOY, 2004.
ISBN
951-0-29502-7
Polvinen, Tuomo:
Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa 1
Helsinki
WSOY, 1967.
Rislakki, Jukka:
Erittäin salainen. Vakoilu Suomessa
Helsinki
Love, 1982.
ISBN
951-835-057-4
Service, Robert:
Lenin. Elämäkerta
(Lenin. A Biography, 2001.)
Suomentanut Arto Häilä.
Helsinki
WSOY, 2001.
ISBN
951-0-26280-3
Service, Robert:
Stalin. A Biography
Harvard University Press, 2005.
ISBN
978-0-330-41913-0
(englanniksi)
Solzhenitsyn, Aleksandr:
Gulag. Vankileirien saaristo
, s. 260.
Suomentanut Esa Adrian.
Helsinki
Silberfeldt, 2012.
ISBN
978-952-67534-2-3
Viitteet
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Marek & Fischer 1970, s. 9.
10
Kaakkuriniemi, Tapani: V. I. Lenin. Teoksessa
Kanerva, Jukka (toim.):
Politiikan teorian moderneja klassikkoja
, s. 86-99.
Helsinki
Gaudeamus, 1989.
ISBN
951-662-474-X
«Николай Ленин»: почему изначально Владимир Ульянов подписывался таким именем
weekend.rambler.ru
25.4.2019. Viitattu 21.6.2019.
(venäjäksi)
Lenin − aatelinen ammattivallankumouksellinen
31.12.1999.
Verkkouutiset. Viitattu 9.12.2019.
Service, Robert:
Lenin. A biography
, s. 15–30.
Pan Books.
Kirja Google Booksissa
Viitattu 22.2.2014.
(englanniksi)
Lenin.fi
Arkistoitu
– Internet Archive)
Rusamny.com
Arkistoitu
– Internet Archive)
Marek & Fischer 1970, s. 14−16.
Marek & Fischer 1970, s. 15.
Marek & Fischer 1970, s. 15–16.
Service, Lenin, s. 142.
Service, Lenin, s. 143−144, 170.
Service, Lenin, s. 155, 160−161.
Marek & Fischer 1970, s. 8–9.
Service, Lenin, s. 161−162.
Service, Lenin, s. 176.
Service, Lenin, s. 177.
Service, Lenin, s. 169, 164−165.
Kochan, Vallankumouksen Venäjä, s. 83.
Service, Lenin, s. 179
Service, Lenin, s. 181−185.
Kochan, Vallankumouksen Venäjä, s. 84−85.
Service, Lenin, s. 185−186.
Service, Lenin, s. 195.
Marek & Fischer 1970, s. 29–30.
Marek & Fischer 1970, s. 35–37.
Marek & Fischer 1970, s. 37.
Marek & Fischer 1970, s. 40.
Kochan, Vallankumouksen Venäjä, s. 97
Service, Lenin, s. 197.
Service, Lenin, s. 198−199.
Service, Lenin, s. 202−204.
Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolshevikit) keskuskomitean asettama toimituskunta:
Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolshevikit) historia. Lyhyt kurssi
, s. 73.
Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1949.
Service, Lenin, s. 209−210.
Marek & Fischer 1970, s. 41.
Service, Lenin, s. 212−214.
Service, Lenin, s. 215−216.
Marek & Fischer 1970, s. 51.
Massie, Nikolai ja Aleksandra, s. 388−389.
Marek & Fischer 1970, s. 51–53.
Marek & Fischer 1970, s. 60–62.
Marek & Fischer 1970, s. 140.
Map and Pictures of Lenin's journey.
catherinemerridale.com
. Viitattu 15.6.2025.
Massie, Nikolai ja Aleksandra, s. 389.
Kaakkuriniemi 1989, s. 100-111.
Marek & Fischer 1970, s. 68
Massie:
Nikolai ja Aleksandra
, s. 391.
V. I. Lenin. Teokset, XXIV osa, 1953, s. 5.
Marek & Fischer 1970, s. 71–72.
Marek & Fischer 1970, s. 73.
Marek & Fischer 1970, s. 75.
Marek & Fischer 1970, s. 78.
Marek & Fischer 1970, s. 62.
Massie, Nikolai ja Aleksandra, s. 401.
Marek & Fischer 1970, s. 71.
Marek & Fischer 1970, s. 74.
Massie, Nikolai ja Aleksandra, s. 412−413.
Marek & Fischer 1970, s. 87.
Marek & Fischer 1970, s. 88.
Marek & Fischer 1970, s. 91.
Marek & Fischer 1970, s. 118.
Marek & Fischer 1970, s. 120.
Marek & Fischer 1970, s. 123.
Marek & Fischer 1970, s. 126.
Marek & Fischer 1970, s. 127.
Marek & Fischer 1970, s. 134.
Kommunismin musta kirja
, s. 32.
Marek & Fischer 1970, s. 136.
Kommunismin musta kirja
, s. 95.
Kommunismin musta kirja, s. 26–27
Karlgren, s. 249−250.
Marek & Fischer 1970, s. 135.
Karlgren, s. 255, 277, 321.
Karlgren, s. 278−279.
Kommunismin musta kirja
Marek & Fischer 1970, s. 142.
Moskova 1960, s. 80–82.
Marek & Fischer 1970, s. 146.
Kommunismin musta kirja
, s. 151–152
Marek & Fischer 1970, s. 86.
Marek & Fischer 1970, s. 150.
Vala, Klaus:
Pisteen neliöimisestä
, s. 63.
Art House, 1990.
ISBN
951-884-022-9
Pesonen, Hannu:
Lenin vallankumousmies seurapiireistä.
Tiede
1/2017.
Helsinki Media.
Service 2001, s.525
Marek & Fischer 1970, s. 12.
Marek & Fischer 1970, s. 160.
Talbott, s. 447.
Hirviö hurmasi kaikki.
Tiede
10/2013, s. 48.
Grey, Ian:
Stalin: Man of History
, s. 159.
New York
Doubleday & Co, 1979.
ISBN
0-349-11548-6
(englanniksi)
Nuori Stalin
, s. 262.
Rikollisuuden ja politiikan liitosta Venäjällä
Ulkopolitiikka. Viitattu 15.3.2022.
Marek & Fischer 1970, s. 153.
Rosenthal, Bernice Glatzer:
New Myth, New World. From Nietzsche To Stalinism
Penn State Press, 2004.
ISBN
978-0-330-41913-0
(englanniksi)
Marek & Fischer 1970, s. 155.
Marek & Fischer 1970, s. 14.
Marek & Fischer 1970, s. 92.
Marek & Fischer 1970, s. 41–42.
Küng, Andres:
Unelma vapaudesta. Passiivinen vastarinta nyky-Baltiassa
, s. 70.
Kustannuspiste, 1979.
ISBN
951-95192-9-7
Service, Lenin, s. 166.
Solzhenitsyn 2010, s. 260.
Jussila, s. 65−108.
Pipes, Richard (1990).
The Russian Revolution: 1899–1919
. s. 814. London: Collins Harvill.
ISBN
978-0-679-73660-8
Service, Lenin, s. 485
White, James D. (2001).
Lenin: The Practice and Theory of Revolution. European History in Perspective
. s. 185. Basingstoke, England: Palgrave.
ISBN
978-0-333-72157-5
Read, Christopher (2005).
Lenin: A Revolutionary Life
. s. 284. Routledge Historical Biographies. London: Routledge.
ISBN
978-0-415-20649-5
Smith, Trevor J.:
The Collapse of the Lenin Personality Cult in Soviet Russia, 1985–1995
(englanniksi)
Service, Lenin, s. 568
Marek & Fischer 1970, s. 159.
Tampereen Lenin-museo suljetaan – museonjohtaja: ”Emme halua jäädä menneisyyden vangeiksi”
Yle Uutiset
23.4.2024. Viitattu 30.1.2025.
Suomi 80: viikko 48/1917
Lenin ja Suomi III
, s. 223−225.
Valtion painatuskeskus, 1990.
Mitä tehtävä,
Lenin. Marxists.org
Vladimir Lenin: Sosialidemokratian kaksi taktiikkaa demokraattisessa vallankumouksessa
marxists.org
Sosialismi ja sota,
Sosialismi.net (pdf)
Lenin. Marxists.org
Vladimir Lenin, Imperialismi kapitalismin korkeimpana vaiheena,
Sosialismi.net
»Vasemmistolaisuus» lastentautina kommunismissa
Marxists.org.
Aiheesta muualla
muokkaa
muokkaa wikitekstiä
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta
Vladimir Iljitš Lenin
Wikimedia Commonsissa
Sitaatteja aiheesta
Vladimir Lenin
Wikisitaateissa
Tampereen Lenin-museo
Lenin nykypäivänä
(englanniksi)
Leninin mausoleumi
Marxists' Internet Archive: Vladimir Ilyich Lenin
(englanniksi)
V. I. Lenin.info: voting about carrying out of a body of Lenin from the Mausoleum
Arkistoitu
– Internet Archive).
(venäjäksi)
Caplan: Lenin and the First Communist Revolutions
(englanniksi)
Ylen Elävä arkisto: Oskar Engberg Leninin opissa Siperiassa
Finlandia-katsaus 463 (1960)
Elonet.
, filmin alusta 1:15 – Suomalaisjuhlat Leninin 90-vuotispäivien aikaan]
Työväenliikkeen kirjasto
Leninin pako Suomesta v. 1917
, Hakkapeliitta, 06.03.1934, nro 10, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Sinetöity vaunu
Suomen Kuvalehti
17.12.1938, nro 50, s. 32, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot.
Neuvostoliiton johtajat
Lenin
(1922–1924)
Stalin
(1929–1953)
Malenkov
(1953–1956)
Hruštšov
(1957–1964)
Brežnev
(1964–1982)
Andropov
(1982–1984)
Tšernenko
(1984–1985)
Gorbatšov
(1985–1991)
Neuvostoliiton kommunistinen puolue
Puoluejohto
Puheenjohtajat
Lenin
Stalin
Hruštšov
Brežnev
Andropov
Tšernenko
Gorbatšov
Ivaško
Pääsihteerit
Stasova
Sverdlov
Stasova
Krestinski
Molotov
Stalin
Hruštšov
Brežnev
Andropov
Tšernenko
Gorbatšov
Ivaško
Organisaatio
Toimielimet
Keskuskomitea
Politbyroo
Sihteeristö
Orgburgo
Keskuskontrollikomissio
Julkaisut
Pravda
Neuvostotasavallan
puolueet
Armenia
Azerbaidžan
Buhara
Georgia
Horezm
Karjala
Kazakstan
Kirgisia
Latvia
Liettua
Moldavia
Tadžikistan
Turkestan
Turkmenistan
Transkaukasia
Ukraina
Uzbekistan
Valko-Venäjä
Venäjä
Viro
Järjestöt
Komsomol
Nuoret pioneerit
Muuta
Vasemmisto-oppositio
Oikeistopoikkeama
Poikkeustilakomitea
Bund
Taisteluliitto työväenluokan vapauttamiseksi
Komintern
Kominform
Venäjän hallitsijat ja valtionpäämiehet
Ennen Rurikovitšia
Kyi
(200–230)
Bož
(350–376)
Novgorodin ruhtinaat
Rurik
(862–879)
Oleg Viisas
(879–882)
Kiovan ruhtinaat ja suuriruhtinaat
Kyi-suku
Askold ja Dir
(842–842)
selvennä
Rurik-suku
Oleg Viisas
(882–912)
Igor
(912–945)
Olga
(945–962)
Svjatoslav I
(962–972)
Jaropolk
(972–980)
Vladimir Suuri
(980–1015)
Svjatopolk I
(1015–1019)
Jaroslav I Viisas
(1019–1054)
Izjaslav I
(1054–1073)
Svjatoslav II
(1073–1076)
Izjaslav I
(1076–1078)
Vsevolod I
(1078–1093)
Svjatopolk II
(1093–1113)
Vladimir Monomah
(1113–1125)
Mstislav I Suuri
(1125–1132)
Jaropolk II
(1132–1139)
Vjatšeslav I
(1139)
Vsevolod II
(1139–1146)
Igor II
(1146)
Vjatšeslav I
1151–1154)
Izjaslav II
(1146–1154)
Juri Dolgoruki
(1149–1151)
Rostislav I
(1154–1167)
Juri Dolgoruki
(1155–1157)
Izjaslav III
(1155–1162)
Mstislav II
(1167–1169)
Gleb I
(1169–1171)
Vladimir II Mstislavitš
(1171)
Mikael I
(1171)
Roman I
(1171–1173)
Vsevolod III
(1173)
Rurik Rostislavitš
(1173)
Jaroslav II
(1174–1175)
Roman I
(1175–1177)
Svjatoslav III
(1173)
Svjatoslav III
(1176–1180)
Jaroslav II
(1180)
Rurik Rostislavitš
(1180–1182)
Svjatoslav III
(1181–1194)
Rurik Rostislavitš
(1194–1202)
Rurik Rostislavitš
(1203–1205)
Rurik Rostislavitš
(1206)
Rurik Rostislavitš
(1207–1210)
Ingvar I
(1202, 1214)
Roman II
(1203-1205)
Rostislav II
(1204–1206)
Vsevolod IV
(1206–1212)
Mstislav III
(1214–1223)
Vladimir III
(1223–1235)
Izjaslav IV
(1235–1236)
Jaroslav III
(1236–1238, 1246)
Mikael II
(1238–1239)
Rostislav III
(1239)
Daniel I
(1239–1240)
Mikael II
(1241–1246)
Vladimirin ruhtinaat ja suuriruhtinaat
Andrei I
(1168–1175)
Mikael I
(1175–1176)
Vsevolod III
(1176–1212)
Juri II
(1212–1216 ja 1218–1238)
Konstantin I
(1216–1218)
Jaroslav II
(1238–1246)
Svjatoslav III
(1246–1249)
Andrei II
(1249–1252)
Aleksanteri Nevski
(1252–1263)
Jaroslav III
(1263–1271)
Vasili Jaroslavitš
(1272–1277)
Dmitri Aleksandrovitš
(1277–1294)
Andrei III
(1294–1304)
Mihail Jaroslavitš
(1304–1318)
Moskovan ruhtinaat ja suuriruhtinaat
Daniel
(1283–1303)
Juri Danilovitš
(1303–1325)
Iivana Kalita
(1325–1341)
Semjon
(1341–1353)
Iivana II
(1353–1359)
Dmitri Donskoi
(1359–1389)
Vasili I
(1389–1425)
Vasili II
(1425–1462)
Iivana Suuri
(1462–1505)
Vasili III
(1505–1533)
Iivana IV "Julma"
(1533–1547)
Venäjän tsaarit
Rurik-suku
Iivana IV "Julma"
(1547–1584)
Fjodor I
(1584–1598)
Godunov-suku
Boris Godunov
(1598–1605)
Fjodor II
(1605)
Rurik-suku
Vale-Dmitri I
(1605–1606)
Šuiski-suku
Vasili Šuiski
(1606–1610)
Rurik-suku
Vale-Dmitri II
(1607–1610)
Vale-Dmitri III
(1611–1612)
Vaasa-suku
Ladislaus IV Puolalainen
(1610—1612)
Romanov-suku
Mikael Romanov
(1613—1645)
Aleksei Mihailovitš
(1645–1676)
Fjodor III
(1676–1682)
Pietari Suuri
ja
Iivana V
(1682–1721)
Venäjän keisarit
Romanov-suku
Pietari Suuri
(1721–1725)
Skowroński -suku
Katariina I
(1725—1727)
Romanov-suku
Pietari II
(1727–1730)
Mecklenburg-Schwerin-suku
Anna
(1730–1740)
Braunschweig-Bevern-suku
Iivana VI
(1740–1741)
Romanov-suku
Elisabet
(1741–1762)
Holstein-Gottorp-Romanov-suku
Pietari III
(1762)
Askania-suku
Katariina Suuri
(1762—1796)
Holstein-Gottorp-Romanov-suku
Paavali I
(1796—1801)
Aleksanteri I
(1801—1825)
Nikolai I
(1825—1855)
Aleksanteri II
(1855—1881)
Aleksanteri III
(1881—1894)
Nikolai II
(1894—1917)
Venäjän pääministerit
Georgi Lvov
(1917)
Aleksandr Kerenski
(1917)
Neuvostoliiton johtajat
Vladimir Lenin
(1922—1924)
Josif Stalin
(1928/1929—1953)
Georgi Malenkov
(1953–1956)
Nikita Hruštšov
(1957–1964)
Leonid Brežnev
(1964–1982)
Juri Andropov
(1982–1984)
Konstantin Tšernenko
(1984–1985)
Mihail Gorbatšov
(1985–1991)
Venäjän presidentit
Boris Jeltsin
(1991–2000)
Vladimir Putin
(2000–2008)
Dmitri Medvedev
(2008–2012)
Vladimir Putin
(2012–)
Auktoriteettitunnisteet
Kansainväliset
FAST
ISNI
VIAF
WorldCat
Kansalliset
Norja
Chile
Espanja
Ranska
BnF data
Argentiina
Katalonia
Saksa
Italia
Israel
Suomi (KANTO)
Belgia
Yhdysvallat
Ruotsi
Latvia
Taiwan
Japani
Tšekki
Australia
Kreikka
Korea
Romania
Kroatia
Alankomaat
Puola
Portugali
Venäjä
Vatikaani
Tieteilijät
CiNii
Taiteenala
FID
KulturNav
MusicBrainz
ULAN
Henkilöt
Deutsche Biographie
DDB
LibraryThing
Trove
Kansallisbiografia
Biografiasampo
Muut
Encyclopedia of Modern Ukraine
Dictionnaire historique de la Suisse
NARA
Open Library
SNAC
IdRef
Yale LUX
Noudettu kohteesta ”
Luokat
Vladimir Lenin
Vuonna 1870 syntyneet
Vuonna 1924 kuolleet
Piilotetut luokat:
Artikkelit, joiden kuva tulee Wikidatasta
Syntymäaika on Wikidatassa sama
Kuolinaika on Wikidatassa sama
Yhteiskuntaan liittyvät artikkelit
Phonos-laajennusta käyttävät sivut
Suomentaja-parametria käyttävät viitteet
Epäselvät artikkelit
Wikipedia-artikkelit FAST-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit ISNI-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit VIAF-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit WorldCat Entities -tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit BIBSYS-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit BNC-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit BNE-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit BNF-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit BNFdata-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit BNMM-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit CANTICN-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit GND-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit ICCU-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit J9U-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit KANTO-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit KBR-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit LCCN-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit Libris-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit LNB-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit NCL-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit NDL-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit NKC-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit NLA-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit NLG-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit NLK-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit NLR-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit NSK-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit NTA-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit PLWABN-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit PortugalA-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit RSL-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit VcBA-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit CINII-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit FID-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit KULTURNAV-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit MusicBrainz-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit ULAN-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit DTBIO-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit DDB-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit LibraryThing-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit Trove-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit Kansallisbiografia-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit Biografiasampo-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit EMU-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit HDS-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit NARA-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit Open Library -tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit SNAC-ID-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit SUDOC-tunnisteilla
Wikipedia-artikkelit Yale LUX -tunnisteilla
Seulonnan keskeiset artikkelit
Vladimir Lenin
Lisää aihe
US